Teollisuuden ja kunnallisen jäteveden yhteispuhdistamo kohtasi merkittäviä haasteita energiakustannusten voimakkaan nousun seurauksena. Operon oli mukana kehittämässä ratkaisua, joka johti merkittäviin säästöihin ja energiatehokkuuden parantumiseen.
Vestelli Oy on ostanut Avalon Nordic Oy:n koko osakekannan. Yrityskauppa tukee Auroora Yhtiöiden tavoitetta rakentaa vahvaa pohjoismaista ympäristö- ja vedenkäsittelyteknologian osaamiskeskittymää Operon Groupin alle.
Operon Finland Oy ja Lapinlahden Vesi Oy ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen sopimuksen Suoniemen ja Varpaisjärven jätevedenpuhdistamoiden sekä kunnan alueella sijaitsevien jäte- ja hulevesipumppaamoiden operoinnista, huollosta ja ylläpidosta. Sopimus allekirjoitettiin helmikuussa käynnistyneen hankintamenettelyn tuloksena. Sopimus on jatkoa yhtiöiden vuonna 2007 alkaneelle yhteistyölle.
Operon vetää Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoittamaa digitalisaatiohanketta Mikkelissä viiden jätevedenpuhdistamon alueella. Hankkeessa synnytetään Operonin digitalisaatiostrategian mukainen kokonaisuus tiedon keskittämiseksi ja hyötykäyttämiseksi laitoksen tarpeisiin.
Hanke on saanut rahoitusta vesialan kasvu ja kansainvälistymisohjelmaan liittyvästä rahoitushausta.